Risto Räppääjä ja villi kone -leffakirja

Nopola, Sinikka; Nopola, Tiina

Risto villin koneen pauloissa -- myös valkokankaalla!

17.2.2023 saa ensi-iltansa Maria Sidin ohjaama elokuva Risto Räppääjä ja villi kone, joka perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamaan riemukkaaseen lastenromaaniin. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kuvittama teos julkaistaan leffan kunniaksi elokuvakannella ja -liitteellä varustettuna.

Päärooleissa Ristona ja Nellinä nähdään lapsinäyttelijät Otso Törmälä ja Meri Lahikainen. Elokuvassa nähdään tietysti myös Rauha Räppääjä, Lennart Lindberg ja Pakastaja-Elvi, joita näyttelevät Minka Kuustonen, Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander. Muita aikuisrooleja näyttelevät muun muassa Jutta Järvinen ja Aku Sipola.

Vauhdikas ja humoristinen tarina alkaa siitä, kun Rauha-täti sujauttaa ovenraosta pizzoja Ristolle, joka on sulkeutunut huoneeseensa. Silloin tällöin huoneesta kuuluu "oijoijoi". Rauha uskoo Riston runoilevan, mutta naapurin Nelli Nuudelipää on toista mieltä. Hän suuttuu Ristolle, kun tämä ei huomaa häntä. Nelli odottaa vain pääsevänsä ihanan Ville Pyryn konserttiin.

Alakerran Lennart Lindbergin mielestä Risto on muuttunut erakoksi. Syynä ei ole runoilu vaan pelikone, jonka ruudulla ukkelit mäiskivät toisiaan. Kone päätyy Lennartin huostaan, mutta pian hänenkin asunnostaan kuuluu "oijoijoi". Saako Rauha Riston ja herra Lindbergin lopulta irti koneen imusta?

Risto tekee yllättäen sankariteon, jonka seurauksena hän päätyy räppäämään Ville Pyryn viereen konserttilavalle!

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520448233
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: L84.2

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.