Henkivartija

Lehtolainen, Leena

Henkivartija-sarjan avaus on kansainvälisen trillerin piirteitä ammentava tiheä jännityskertomus. 

Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Hänen henkivartijansa Hilja Ilveskero on edellisenä päivänä pikaistuksissaan irtisanoutunut Anitan palveluksesta. Nyt poliisi on kiinnostunut Hiljan liikkeistä, sillä työantajan jättäminen suojatta juuri ennen surmaa näyttää varsin epäilyttävältä. 

Vastaajaan jätetty uhkausviesti sekä edesmenneen Anitan hätääntynyt avunpyyntö saavat Hiljan pelkäämään oman henkensä puolesta. Suomeen palattuaan Hilja päättää vetäytyä maan alle. 

New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja epäilee Anitan surmasta tämän entistä yhteistyökumppania Valentin Paskevichia, yhtä Moskovan kiinteistökuninkaista, jota Anita on vedättänyt taitavasti. Hilja huomaa Paskevichin torpedon seuraavan itseään, mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on? Hilja palkataan kansanedustajan turvahenkilöksi, eikä hänellä ole varaa tehdä toista virhettä. Uuden toimeksiannon myötä alkaa rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi. 

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan Maria Kallio ja Hilja Ilveskero -romaaneistaan. Hän on kirjoittanut myös useita dramaattisia perhe- ja avioliittoromaaneja. 

Kustantaja: Tammi pokkarit
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789520430283
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: T84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikospokkari

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10+
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.