Tarina peloista ja niiden voittamisesta
Rudolf Koivu -palkitun Satu Kettusen kuvakirja kertoo kuinka Alma taltuttaa mörköpelkonsa.
Alman
perhe on muuttanut. Uusi koti on suuri ja kolkko, ja se seisoo kaukana
muista, avaran pellon ja metsän rajalla. Almasta tuntuu, etteivät he ole
talossa yksin. Nurkissa vilahtelee varjoja, ja välillä Alma kuulee ihan
selvästi mörköjen tömistelyä. Isä ja äiti ovat kummatkin töissään
kiireisiä eivätkä he osaa kuunnella tai lohduttaa pelokasta tytärtään.
Alma joutuu siis keksimään selviytymiskeinot itse. Äiti järjestää
työkseen juhlia, ja siitä Alma saa idean. Hän päättää järjestää möröille
juhlat – hui kauhistus!
Helsingissä asuva Satu Kettunen (s. 1979)
on opiskellut taidekasvatusta ja vaatesuunnittelua Taideteollisessa
korkeakoulussa. Kettuselle myönnettiin vuoden 2015 Rudolf Koivu
-palkinto hänen esikoiskuvakirjastaan Otso Aarnisen salaperäinen
seikkailu (Tammi 2014). Satu Kettusen kuvittama ja Inka Nousiaisen
kirjoittama Yökirja (Tammi 2015) oli Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja
nuortenkirjallisuuspalkintoehdokkaana 2017. Lastenkirjakuvitusten
lisäksi Satu Kettunen on ollut mukana toteuttamassa monia teoksia,
näyttelyitä ja katutaideprojekteja osana Multicoloured Dreams
-katutaidekollektiivia, ja hän tekee säännöllisesti kuvituksia myös
useille lehdille.
Satu Kettusen kollaasikuvituksissa on
taianomainen, monikerroksinen maailma, jossa värit ovat tärkeässä
roolissa. Kekseliäs tekniikka yhdistelee piirustusta ja maalausta
paperileikekollaasiin ja onnistuu luomaan kuin sisältäpäin valoa
hehkuvan, lumoavan kuvamaailman.