Poliisiasema

Lönn, Pasi

Mitä kaikkea jännää poliisiasemalla tapahtuu?

Tutustu poliisiaseman toimintaan kokeneen poliisikoira Reetun kanssa!

Poliisiasemaan tutustumisessa avustaa rikosylikonstaapeli ja kirjailija Pasi Lönn. Jussi Kaakisen runsas kuvitus näyttää kerros kerrokselta, millaista poliisien arki on asemalla ja sen ulkopuolellakin.Liikennepoliisit ovat yleensä nimensä mukaisesti liikenteessä, valvomassa ajoneuvoja maissa ja vesillä. Rikospoliisit puolestaan kuulustelevat ihmisiä poliisiasemalla, mutta käyvät he tietysti myös rikospaikoilla tutkimassa. Tarkkakuonoinen Reetu auttaa heitä rikollisten esiin nuuskimisessa.Kirjassa esitellään myös poliisin kenttävaatetus ja heidän jännittävät varusteensa. Reetulla on työtehtävissä omat hienot suojaliivit.Reetu:"Myös isäni Rolle oli poliisikoira, sai hengenpelastusmitalinkin. Töissä parasta on se, kun saan juosta ja napata rosvoja kiinni. Vapaa-aikani menee ohjaajani Paulin kotona. Silloin minä lähinnä syön, leikin ja lenkkeilen."

Rikosylikonstaapeli Pasi Lönn työskentelee Sisä-Suomen poliisilaitoksella Jyväskylässä. 30-vuotisen uransa aikana hän on työskennellyt enimmäkseen rikostutkinnan parissa, mutta myös kenttätehtävissä. Hän on kirjoittanut useita, hyvän vastaanoton saaneita dekkareita sekä nuorille että aikuisille. Lönn on suosittu esiintyjä muun muassa kouluvierailuilla. Poliisiasema on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.

Jussi Kaakinen on monipuolinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka kädenjälki on tuttu lukuisista lasten, nuorten ja aikuisten kirjoista.

 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520404840
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: L85.2

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Lastenkirjakauppa Rosebud Mini2
Rosebud Maria1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio0
Rosebud Katajanokka0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.