Naiset ilman maata

Hellman, Sonja

Viisitoista kertomusta maahanmuuttajanaisen elämästä

Maahanmuutto on Suomessa melko tuore ilmiö muuhun Eurooppaan verrattuna. Meillä maahanmuutto laajassa mitassa alkoi vasta 2000-luvulla. Vuoden 2010 lopussa vain 4,2 prosenttia Suomen väestöstä puhui äidinkielenään jotain muuta kuin kotimaisia kieliä. Islaminuskoisia on noin yksi prosentti.

Kirjan viisitoista haastatteluun perustuvaa tarinaa nostavat kuuluviin äänen, joka harvemmin onnistuu tunkeutumaan julkisuuteen. Maahanmuuttajien elämäntarinat kuuluvat naisille, jotka ovat kotoisin yhdeksästä eri maasta – mm. kansanmurhan ja joukkoraiskausten Bosniasta, sisällissodan Somaliasta ja talibanien ajan Afganistanista

Myös naisten tilanne Suomessa vaihtelee yhtä paljon kuin kotipaikkakunta: on lääkäriä, sosiaalityöntekijää ja kielenopettajaa. Samoin on kielitaidon laita – toiset osaavat suomea tai ruotsia hyvin, jotkut eivät vielä juuri lainkaan.

Hellman antaa naisten itse kertoa mutta kuuntelee tarkkaavaisesti. Heidän kohtalonsa ovat koskettavia. Ne saavat miettimään, kuinka on mahdollista, että meillä on varaa antaa inhimillisten resurssien lojua vuosi­kaudet kesannolla. Miksei sen sijaan anneta näiden naisten tulla suomalaisen yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi.

Kirjan tarinat luettuaan ei tiedä maahanmuuttajanaisista kaikkea mutta paljon, paljon enemmän kuin jättäytymällä valtamedian varaan – kaikenlaisista hommafoorumeista puhumattakaan.

Sonja Hellman (s. 1955) Hufvudstadsbladetin toimittaja. 

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789520109066
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 30
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Feminismi ja identiteettikysymykset

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.