Rääpäle

Griffiths, Niall

Väkevä, järkyttävä ja liikuttava romaani tykittää läpitunkevan monitasoisella kielellään.

Tarinan päähenkilö, Rääpäle, lopettaa koulun kuusitoistavuotiaana ja muuttaa Walesin nummifarmille enonsa luo. Enon vaimo on tappanut itsensä suu- ja sorkkataudin vietyä tilalta karjan. Rääpäle kärsii epileptisistä kohtauksista, joiden aikana hän saa visioita jostakin paremmasta, jostakin kauniimmasta. Griffiths palaa näin keväällä 2008 suomeksi ilmestyneen teoksensa Lampaanköyrijä maalaismaisemiin, jossa oudot ihmiset monimutkaisine kohtaloineen nivoutuvat karun jylhään luontoon. Tarinaa kannattelee toisaalta kasvukertomus ja toisaalta yllättävien tapahtumien sarja, jonka myötä eno saa uudelleen otteen elämästään, kylän öykkärimäinen napamies menettää asemansa ja Rääpäleestä kasvaa sankari väkivaltaisen välienselvittelyn jälkeen.

"Griffithsin romaanissa groteski kasvaa kauneudeksi. --Onnellinen loppu on tämäntyyppisessä romaanissa mahdoton, mutta Griffiths onnistuu mahdottomassakin." – Saara Kesävuori, AAMULEHTI

"Griffithsin romaani päättyy ihmeellisen seesteiseen loppuun. Kirjailija kuvaa pojan kauniisti ja hellää myötätuntoa osoittaen. -- Kirjailijan eläytymisen taito hämmentää, viattomuuden kosketus saa sanattomaksi." –Uutispäivä Demari
Lue koko arvio täältä.

Lampaanköyrijästä sanottua:

Lampaanköyrijä on kaikkinensa taidokas romaani, joka toimii vahvasti sekä ajatuksellisella että tunnetasolla. Suuri kiitos kielellisestä onnistumisesta kuuluu Moog Konttiselle, jolta kirjan suomennos on sellainen työnäyte, että luulisi vastaavia hommia löytyvän tulevaisuudessa lisää.” – Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

 

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789520102395
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.