Iran: huntu ja haaste

Liimatainen, Liisa

Tunnetun toimittajan teos avaa Iranin yhteiskunnan otsikoiden takaa.

Iran on ollut etusivun otsikoissa jo vuosia, mutta Iranin yhteiskunnan perusasiat ovat tuntemattomia useimmille. Iran luokitellaan naisten viholliseksi, mutta yli 60 prosenttia sen yliopisto-opiskelijoista on naisia. Iran koetaan länttä uhkaavaksi maaksi, mutta sen kaupunkilaisväestöllä on usein meitä lähellä oleva kulttuuri. Kotien seinien sisällä elää niin paljon virallisesta Iranista eroava Iran, että sen ymmärtäminen on haaste meille ulkopuolisille. Mutta demokratiaa, ihmisoikeuksia, työtä ja parempia tuloja vaativa Iran on haaste ennen kaikkea maan taantumukselliselle johdolle.

Liisa Liimatainen on seurannut Irania joulukuusta 1997 lähtien lukuisilla Yleisradion toimitusten reportaasimatkoillaan. Hänen Iranin yhteiskunnasta kertova kirjansa perustuu yli puoleen sataan tuoreeseen henkilöhaastatteluun ja runsaan kymmenen vuoden kokemuksiin Iranissa. Oman vankan toimittajakokemuksensa perusteella kirjoittaja kannustaa katsomaan kulissien taakse ja löytämään älyllisesti haastavan ja inhimillisesti rikkaan maan. Islamin tuntemuksensa ansiosta toimittaja sitoo Iranin yhteiskunnallisen myllerryksen myös islamin ja sen vähemmistön, shiia-muslimien historiaan.

"Kirjan lukeminen sivistää tavattomasti. Liimatainen antaa haastateltaviensa kertoa kaikessa rauhassa omat tarinansa ja tulkintansa. Kuva Iranista tarkentuu siis pikkuhiljaa ja täydentyy Liimataisen kertomien sirpalemaisten tarinoiden kautta. Kirjassa on myös kiitettävä määrä tietoa." – Henrik Muukkonen, Talouselämä

 

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789520102319
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 30

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.