Englantilainen tragedia

Walsh, Helen

Erilainen perhesaaga monikulttuurisesta Englannista

On vuoden 1975 kylmin yö. Robbie Fitzgerald juoksee paniikissa pitkin lumen saartamia katuja kaupungin pahamaineisimmilla kulmilla. Hän juoksee pelastaakseen henkensä ja tuoreen perheensä – tietäen että heillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia selvitä. Unelma-avioliitto tamiliprinsessan kanssa on suistunut taisteluksi köyhyyttä, ennakkoluuloja ja naapuruston vihaa vastaan. Yön tapahtumat sysäävät liikkeelle ketjun, jonka vaikutukset tuntuvat vielä seuraavassa sukupolvessa. Helen Walsh (s. 1977) on ottanut aimo askeleen eteenpäin esikoiskirjansa Lutkan jälkeen. Englantilaisessa tragediassa hän marssittaa esiin monikulttuurisen perheen toiveineen, saavutuksineen ja pettymyksineen. Fitzgeraldin perhe jää elämään mieleen vielä pitkäksi aikaa kirjan sulkemisen jälkeen.

BBC2 on tekemässä Englantilaisesta tragediasta kolmiosaista tv-sarjaa. Lutkasta on valmisteilla elokuva.

"Kirjaa lukiessa suorastaan jännittää perheen puolesta ja toivoo parasta. Kirjan katkeran kaunis loppu ei tunnu lopulta, vaan uudelta alulta ja Fitzgeraldien perhe jää mieleen jatkamaan elämäänsä." – Hilkka Kauhanen, STT

"Walshin tarina muistuttaa paikoin liiankin karusti siitä, että onni voi muuttua epäonneksi milloin tahansa." – Cosmopolitan

"Romaanin realistinen ajankuva ja moniulotteiset henkilöhahmot tuovat kirjaan elokuvamaisuutta." – Heini Sivonen, Ilta-Sanomat

"Viehätys on samansuuntaista kuin pahan onnettomuuden sivustaseuraajaan rooliin joutuminen: mieli tekisi kääntää katse pois, mutta silmät eivät tottele." – Laura Leiwo, Hämeen Sanomat

"Kirjaa on vaikea lukea julkisissa liikennevälineissä, koska on vaikea annostella sen herättämiä tunteita. Kauhua, noloutta, huvitusta, suurta surua ja pientä toivoa." – Merja Määttänen, Sara.

"Walsh nousee tällä romaanilla brittiproosan kevyestä keskisarjasta tekijäksi, jota kannattaa jatkossakin pitää silmällä." – Laura Sihvonen, Image

"Järkähtämätön esimerkki siitä, kuinka tarpeeksi suuri määrä kärsimystä ja tuskaa tekee ihmisestä juuri sen samaisen hirviön, jonka hän alun perin halusi tappaa." – Independent

"Walsh tutkiskelee ihmissuhteiden kiemuroita ja luo uskottavan ja koskettavan kuvan perhe-elämästä häikäisevän lahjakkaasti." – Time Out

"Walsh nousee tällä romaanilla brittiproosan kevyestä keskisarjasta tekijäksi, jota kannattaa jatkossakin pitää silmällä." – Lauri Sihvonen, Image

 

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520101466
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.