Uni toivosta - Kolmas Toivon kirja

Musturi, Tommi

Havukka-Ahon ajattelija sarjakuvassa: suomalaista mielenmaisemaa ja elämän suuria kysymyksiä.

Toivon kirja -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Sarja keskittyy päähenkilöönsä, joka elelee rauhallisesti vaimonsa kanssa perisuomalaisissa maisemissa talossa järven rannalla. Ruudut etenevät verkkaisen kiireettömästi Toivon päivärytmin mukaan: saunotaan, kuljeskellaan metsissä, syödään, käydään vaimon kanssa kaupassa ja tulkitaan pilviä. Läsnä on ajatus vanhenemisesta ja elämän tarkoituksesta, mutta tyyli on pehmeän humoristinen, elämässä välillä puristava ahdistus ei Musturin ruutuihin yllä. Pikemminkin kyseessä on paluu lapsuusajan viattomuuteen.

Uni Toivosta tuo uuden näkökulman sarjaan. Se on villiin länteen sijoittuva apokalyptinen tarina pistoolisankari Jackistä. Vain omia lakejaan noudattava Jack on päähenkilömme kuvitteellinen omakuva - kaikkivaltias tuhon lähettiläs, jonka tieltä lankeavat niin viholliset kuin ystävätkin. Kolmannessa Toivon kirjassa Musturi piirtää filosofisen miehen kuvan, joka yltää elokuvan sankareista aina laiskanlinnan pohjalle.

Sarja ilmestyy myös ranskaksi ja englanniksi.

Tommi Musturi (s. 1975) opiskelee taiteen maisteriohjelmassa. Hän toimittaa sarjakuva-antologia Glömppiä, järjestää Helsingin sarjakuvafestivaaleja ja on julkaissut useita omakustanteita sekä tehnyt kuvituksia kirjoihin, lehtiin ja levyjen kansiin. Lisäksi hän on ollut perustamassa lukuisia sarjakuva- ja taidekollektiiveja sekä pitänyt taidenäyttelyitä yksin ja erilaisissa ryhmissä. Hänet on palkittu töistään Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa.

"Apokalyptisissä sfääreissä liikkuva albumi kertoo hyvin miehisestä haaveesta elää kuolemattoman sankarin elämää."
– Vesa Kärki, Kaleva

"Uni Toivosta on kauniin melankolinen kokonaisuus, jonka sisäistäminen vaatii sivumääräisestä suppeudestaan huolimatta aikaa. Hyvä niin." – Toni Jerrman, Tähtivaeltaja

"Musturin kuvallinen ilmaisu on odotetusti hiottua ja tasokasta, ja albumit visuaalisesti viimeisen päälle mietittyjä paketteja." – Kvaak.fi

"Kirjat ovat tunteellisia ja runollisia helmiä." - Forbidden Planet

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789520100971
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 4
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.