Kansaa teatterissa – Helsingin Kaupunginteatterin historia

Koski, Pirkko ja Palander, Misa (toim.)

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN MONIMUOTOISTA ELÄMÄÄ OHJELMISTOJEN, TEATTERINTEKIJÖIDEN JA TILOJEN MUUTOKSISSA.

Helsingin Kaupunginteatteri edeltäjineen on kuulunut koko toiminta-aikansa maamme ensimmäisten teattereiden joukkoon. Se on aina etsinyt omaleimaisia taiteellisia ratkaisuja kansanteatterillisen historiansa pohjalta.

Historia rakentuu eri teemoihin ja periodeihin keskittyvistä tutkimusartikkeleista sekä laajoista ohjelmistoja ja toimintaa kuvaavista tieto-osuuksista. Teoksessa kuuluu luonnollisesti myös taiteilijoiden ja muiden teatterissa työtä tekevien ääni sekä artikkeleissa että haastattelukatkelmissa.

Historian läpi kulkevia teemoja ovat Kaupunginteatterille ominainen teatteri-ilmaisu eri aikoina, teatteritalon ja useiden näyttämöiden merkitys, teatterin asema pääkaupungissa Kansallisteatterin ja muiden teattereiden keskellä, yhteiskunnallinen asema sekä teatterin saama julkisuus, menestys ja yleisö.

Kaupunginteatterin unohtumattomalle ohjelmistolle, musikaaleille, kotimaisille kantaesityksille, klassikoille, tanssiteoksille, perheteatterille sekä legendaarisille taiteilijoille niin koti- kuin ulkomailta, ja sen persoonallisille johtajille annetaan runsaasti tilaa myös upein, osin ennennäkemättömin kuvin.

"Onnistuneilla valinoilla, tehokkaalla markkioinilla ja hyvällä onnellakin teattereittemme kiistaton kingi toteuttaa äärilleen paisuneena rundsaudensarvena historiansa otsikkoa kansaa riittää teatterissa" – Panu Rajala, Helsingin Sanomat

"Autenttiset muistelot ovat kirjan kiinnostavinta antia."– Henri Terho, Turun Sanomat

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520100155
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 771

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 7
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.