Niemi

Hurme, Juha

Jokunen tovi alkuräjähdyksen jälkeen, astronomisten, geologisten ja sen sellaisten sattumien seurauksena, Telluksen pohjoisella pallonpuoliskolla alkoi törröttää niemi. Sitten tulikin vuosi 1809, ja siinäpä oikeastaan koko tarina olisikin, ellei tuolle 14 miljardin vuoden aikajänteelle mahtuisi joitakin niin kohottavia kuin askarruttaviakin episodeja, joiden kertomisesta saattaa olla lukijalle hyötyä ynnä huvia.Niemi on maailmankaikkeuden kulttuurihistoria a la Juha Hurme. Kustantamon pihistelyn vuoksi teos keskittyy tuon mainitun niemennökön ympäristöön, toki vertaillen sen saavutuksia eurooppalaiseen ja laajempaankin hengentuotantoon. Venäjän vallan aika ja Suomen tasavallan historia on siis jätetty pois.Hurmeen tutkain löytää aina uutta jo muka tiedetystä. Taiteilijan ja tieteilijän yhdistelmäkatsepaikantaa niemen ylivertaisesti käännetyimmän tekstin satojen vuosien takaa, pureutuukansanrunouteen ilman Kalevalan välikättä ja näyttää niemen perusteellisen kansainvälisyydenjo ajalta ennen ristiretkiä. Uskonkiihko ja typerä isottelu eivät ole kirjoit-tajalle suuressa arvossa, sivistys, kulttuuri ja uuden keksiminen ovat.Juha Hurmeen Niemi ei ole vielä Suomi, mutta sellaisia piirteitä, juuria ja juonteita siinä on, jotka saattavat vaikuttaa tutuilta.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518518108
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Kauno 2021 ja klassikot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10+
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha2
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria2
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.