Jäähyväiset eduskunnalle
Ei saatavilla

Jäähyväiset eduskunnalle

Soininvaara, Osmo

Pitkän linjan kansanedustaja, ministerinäkin toiminut Osmo Soininvaara palasi eduskuntaan vuonna 2011 neljän vuoden tauon jälkeen. Politiikan teko kiinnosti yhä: työsarkaa toden totta riitti. Yllätys oli suuri. Mitä ihmettä neljässä vuodessa oli tapahtunut, että eduskunta- ja hallitustyöskentelystä oli tullut lähes mahdotonta?Toki merkkejä päätöksenteon vaikeutumisesta oli näkynyt jo pitkään, esimerkkinä SATA-komitea, joka yritti pitkään ja perusteellisesti järjestää suomalaista sosiaaliturvaa. Viime metreillä sen päätökset vesitettiin täysin.Nyt tilanne on vielä huonompi. Vaalien jälkeen maahan muodostettiin historiallisen kehno hallitus, jota kukaan ei halunnut ja jolta puuttui yhteinen tahto ja suunta. Sen keskeiset ohjelmakohdat, kuten sote- ja kuntauudistus, kaatuivat yksi kerrallaan. Eikä oppositio pärjää yhtään paremmin, vaikka se on yksi toimivan parlamentin elinehdoista. Eduskuntatyö on vähä vähältä muuttunut pinnalliseksi ja nopeita julkisuusvoittoja etsiväksi. Argumentoivaa keskustelua ei arvosteta tai haluta, sen sijalle on noussut lainopillinen saivartelu.Tätä ei politiikan pidä olla.Jäähyväiset eduskunnalle on Osmo Soininvaaraan syvällinen ja suorapuheinen analyysi nyky-Suomen parlamentin työskentelystä. Miksi päätöksiä ei saada aikaan, mitkä puolueet ja ketkä henkilöt edustavat osaltaan nykyistä, kestämätöntä tilannetta? Miksi nyt on aika sanoa jäähyväiset. Ja ennen kaikkea miten suomalainen parlamentarismi voitaisiin pelastaa.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518516494
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: 691

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.