Yokon yökirja

Sandelin, Annika; Bondestam, Linda

Tähän Yökirjaan 10-vuotias Yoko on kirjoittanut kaiken mikä on tärkeää ja salaista.

Sitä on paljon: Yoko ja hänen paras ystävänsä Anna kostavat rähisevälle Karppisen tädille, leikkivät nukeilla, vaikka ovat siihen oikeastaan jo vähän liian isoja ja vakoilevat epäilyttävän oloisia aikuisia kuten parrakasta äijää, joka kantaa kukikasta kangaskassia.

Yoko on saanut nimensä äitinsä ihaileman taiteilijan Yoko Onon mukaan. Annan ja taiteilijaäidin lisäksi käänteitä Yokon elämään aiheuttavat muiden muassa pikkuveli Salvador, pikkusisko Frida ja psykologi-isä. Ja tietenkin Daniel, joka on - ihana.

Kekseliäisyytensä, huumorintajunsa ja poikkeuksellisen asiantuntemuksensa (tai muistinsa) ansiosta Annika Sandelin onnistuu vangitsemaan neljäsluokkalaisen tytön arkipäivän riemuineen, huolenaiheineen ja jännityksen hetkineen tähän kauan kaivattuun kouluikäisille suunnattuun romaaniin. Päiväkirjamuotoinen teos käsittelee yksinäisyyden, ryhmässä toimimisen ja suvaitsevuuden teemoja ja saattaapa innostaa lasta kirjoittamaan myös itse.

Mustavalkoinen kuvitus on taiturimaisen Linda Bondestamin käsialaa. Kirjan on suomentanut kirjallisuuden valtionpalkinnollakin palkittu Liisa Ryömä.

Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518516357
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: L842

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.