
Hulluja nuo venäläiset
Lauren, Anna-Lena
Hulluja nuo venäläiset kertoo hauskasti,
tunteikkaasti ja lämmöllä elämästä nyky-Venäjällä. Omiin kokemuksiinsa
nojaten ja tarkkanäköisen toimittajan ammattitaidolla Anna-Lena Laurén
piirtää lukijoille uudenlaisen, ehyen kuvan naapuristamme. Suomessahan
on viime vuosiin asti totuttu puhumaan Venäjästä ennen kaikkea varovasti
ja kunnioittavaan, usein jopa mahdollisia "seurauksia" pelkäävään
sävyyn.
Teos sisältää kertomuksia Moskvajoen rantamilta ja
muualta Venäjältä, täynnä asioihin perehtyneen kansalaisen ihmetystä,
ärtymystä, suoranaista vihaakin. Laurén edustaa sitä nuorta sukupolvea,
joka osaa ja uskaltaa puhua suurvallasta avoimesti ja uusia
mielenkiintoisia näkökulmia avaten, ilman sotien ja sen jälkeisten
vuosikymmenten hämärtävää savuverhoa. Hänen vilpittömyytensä,
terävänäköisyytensä ja suoruutensa avaavat ennakkoluulottoman tavan
tarkastella venäläisiä ja venäläisyyttä. Hän ei yritäkään kätkeä
seikkoja, jotka meidän silmissämme vaikuttavat ajoittain
perustellustikin ristiriitaisilta, mutta onnistuu aina myös osoittamaan,
miksi myös ne ovat osa Venäjän suuruutta sekä historiallisesti että
nykyajassa.
"Hulluja nuo venäläiset" on ajatuksia herättävä teos
jokaiselle, joka haluaa viisautta hyväksyä se mitä ei voi muuttaa. Se
auttaa meitä paremmin ymmärtämään venäläistä mentaliteettia, tunteita,
tapoja ja elämänmenoa - ja sitä kautta myös omaamme.
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789518513103
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 325
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |