Genesis
Crumb, Robert
Genesis on Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvitettu versio, jonka tekstit
ovat uskollisia virallisille Raamattu-käännöksille. Albumin kuvitus on
leimallista Robert Crumbia, ihmishahmot reheviä ja Jumala ankara,
vanhatestamentillinen auktoriteetti. Kriitikoiden ylistämä Genesis
ampaisi myyntitilastojen kärkeen Yhdysvalloissa ja Ranskassa heti
ilmestyttyään.
220-sivuinen albumi alkaa maailman luomisesta ja
käsittelee niin vedenpaisumuksen, Sodoman ja Gomorran vaiheet kuin
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin tarinat. Tyyliltään Genesistä on
luonnehdittu maltilliseksi verrattuna Crumbin räiskyvimpiin albumeihin,
ja tyylivalinta pyrkiikin ohjaamaan lukijan Ensimmäisen Mooseksen kirjan
eriskummallisten tarinoiden äärelle. "Genesiksestä ei tarvinnut tehdä
satiiria. Tarina on niin outo itsessään," totesi Crumb albumin
lehdistötilaisuudessa.
Tiukan katolisen kasvatuksen saanut mutta
murrosiässä vakaumuksensa kyseenalaistanut Crumb kertoo, että
kuvittamis-ajatuksen taustalla oli kiinnostus muinaisista kulttuureista
kertoviin tarinoihin, niitä Ensimmäinen Mooseksen kirja on tulvillaan.
Agnostikoksi tunnustautuva Crumb näkeekin Raamatun ihmisten sanana,
myyttikokoelmana.
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518512946
Ilmestymisvuosi: 2010
Kirjastoluokka: 85.3
Lajityyppi: Scifi, kauhu ja fantasia
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 4 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 4 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |