Mykkä jumala

Vainonen, Jyrki

Mykkä jumala on Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla palkitun, novellistina suosiota ja kriitikkojen ylistystä niittäneen Jyrki Vainosen ensimmäinen romaani. Se on hiuksia nostattava tarina Andresta, kuvanveistäjästä, joka lähtee unenomaiselle matkalle naakkojen ja tuulimyllyjen kansoittamaan Bretoniaan. Andre ei ole koskaan tavannut isäänsä, ja nyt tämä on kadonnut ja julistettu kuolleeksi. Poika haluaa selvittää mitä tälle on tapahtunut, ja mikä ylipäätään oli saanut maailmankuulun performanssitaiteilija Vimman viimeisinä vuosinaan jättäytymään kaukaisen kylän eristyksiin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei isän katoaminen olekaan ainoa salaisuus, joka Bretonian mystisellä pikku kylällä on varjeltavanaan. Mykkä jumala yllättää lukijansa sivu sivulta yhä uudelleen. Hurja, aistivoimainen taru, joka Vainosen novellien tavoin sijoittuu jonnekin toden ja fantasian rajamaastoon. Romaanista sanottua: “Jyrki Vainosen ensimmäisessä romaanissa fantasia saa linnun siivet ja lumous kestää. Jyrki Vainonen – – luo oman maailmansa, johon on astuttava sisään ilman empimisiä. Varoitus: sisällä lukija ei ilman muuta löydä omalle järjenjuoksulleen tuttuja ratoja. – – Yllätykset muuttuvat karvaanmakuisiksi loppua kohti; lumous vaatii kyytipojaksi vähän kauhua ja kamaluuttakin. Loppukehittelyssä usko ja epäilyt iskevät voimalla yhteen ja sovittautuvat uudenlaiseen, tarinan ehtojen säätelemään tasapainoon, jossa säilyy ripaus arvoitusta. Vainosen on onnistunut luoda tarina, joka melkein kuin itsestään määrää omat ehtonsa loppuhuipennukseen asti. Juonen polveilu on kaiken aikaa matkalla dynaamisesti matkalla kohti arvaamatonta päätepistettä. Tähän vaikutelmaan ei juuri kehuja voi lisätä.” – Jan Blomstedt, Helsingin Sanomat 14.9.2003 “Novellisti Jyrki Vainonen luo esikoisromaanissaan kirjallisuuteemme rohkeaa ja aivan uudenlaista fantasiaa. – – kuohuttava retki syntymän ja kuoleman rajoille. – – Kertomus kiemurtelee tienä toiseen todellisuuteen; tarujen ja unien välityksellä avautuvaan. Sanataiteeseemme on astunut näkyjen näkijä, joka rohkeasti murtaa realismin ja on omillaan harvemmin käydyillä alueilla. – – Vainonen rakentaa kärsimyksen ja harhailun, surrealististen näkyjen, vapaudenkaipuun ja sukuperinnön odysseian, jonka avaimet ovat lukijalla. Teoksen tiheässä tarukuvastossa vaelletaan raadollisesti mielen ja fysiikan halki, ajatta, paikatta, mutta myös ajassa.” – Teppo Kulmala, Keskisuomalainen 21.9.2003 “Vaikka kirjan nimi kalskahtaa Lovecraftin tai Howardin kauhufantasialta, sen tyyli on velmuilevan moderni – – Mykkä jumala on kuin ilkikurinen mutta vakavasti kerrottu versio Carlos Castanedan shamanistisista hippiromaaneista. Harhaisen Meksikon sijalla on mytoeurooppalainen laakso, kotkan sijalla naakat ja oppaan puuttuessa kertojan on löydettävä jumala itsestään.” Markku Soikkeli, Kiiltomato.net 21.9.2003

Kustantaja: Loki
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789518250121
Lajityyppi: Scifi, kauhu ja fantasia

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.