Unileipää, kuolonvettä, spiidiä
Ei saatavilla

Unileipää, kuolonvettä, spiidiä

Ylikangas, Mikko

Suomessa on totuttu puhumaan huumeista varsin uutena yhteiskunnallisena ongelmana, mutta maamme huumeiden historia on kiinnostavaa luettavaa. On ehkä yllättävää, että jo 1920-luvulla puhuttiin huumeongelmasta Helsingissä tai että Suomi oli yskänlääkkeenä käytetyn heroiinin kulutuksessa johtava länsimaa 1930-luvulla. Kuitenkin jo 1800-luvun alussa viranomaiset olivat huolissaan esimerkiksi oopiumin väärinkäytöstä, vaikka varsinaista huumausainekontrollia ei ollut. Ristiriita laillisen käytön ja väärinkäytön välillä jatkui läpi kirjassa käsiteltävän ajanjakson 1800-luvun alusta 1950-luvulle. Morfiinia, kokaiinia ja heroiinia sai pitkään vapaasti tai helposti reseptillä. Samaan aikaan huumausaineiden pimeä kauppa kukoisti. Laaja ja yleistajuinen teos kertoo, miten huumaavat aineet tulivat Suomeen, ketkä niitä käyttivät tai väärinkäyttivät ja kuinka käyttö ja huumekulttuuri muuttuivat 150 vuodessa. Kirjassa tarkastellaan valtiovallan ja lehdistön suhtautumisen muutosta, huumausainekontrollin syntyä ja kehitystä, vieroitushoitojen kehitystä sekä Suomea laittoman huumekaupan näyttämönä. Kiinnostavaa on myös lukea heroiinin ja metamfetamiinin käytöstä viime sodissa sekä taiteilijapiirien huumekokeiluista.

Kustantaja: Atena
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789517965781
Ilmestymisvuosi: 2009

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.