Yhteinen koulu

Ahonen, Sirkka

Onko yhteinen koulu aikansa elänyt laitos? Vuosituhannen vaihtuessa epäilijät kysyivät, antoiko peruskoulu uusien keskiluokkien lapsille tarpeeksi mahdollisuuksia kehittää kilpailukykyään.

Yhteinen oppivelvollisuuskoulu on Suomessa yli satavuotisen tasa-arvohankkeen saavutus. Koulutuksellisen tasa-arvon käsite on kuitenkin ajan mukana muuttunut. Kansallisfilosofimme J.V. Snellmanin mielestä sivistys oli kansakunnan jäsenten yhteinen velvollisuus, oppivelvollisuuslain arkkitehdin Mikael Soinisen mukaan yhteistä koulua tarvittiin eheyttämään kansalaissodan kahtia repimää kansaa, kun taas peruskoulun isä R.H. Oittinen arvioi, että koulutuksellinen tasa-arvo oli hyvinvointivaltion ehto. Uusliberaalit puolestaan katsoivat 1990-luvulla, että koulutus oli yksilöllinen eikä yhteisöllinen voimavara. Jokaisella lapsella piti olla yhtäläinen oikeus valita itselleen kykyjensä ja odotustensa mukainen koulu.

Kuinka pitkälle koulutuksellisen tasa-arvon voi määritellä uudestaan ilman että se lakkaa olemasta tasa-arvoa? Teoksessa tarkastellaan suomalaisen koulukeskustelun kiistoja eri aikoina. Kouluväki samoin kuin valpas kansalaisyhteiskunta saa siitä pohjaa ja pontta tulevaisuuden valinnoille.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789517681285
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.