Valkoisen vallan lähettiläät
Ei saatavilla

Valkoisen vallan lähettiläät

Puuronen, Vesa (toim.)

Skinheadit leimasivat kokonaisen kaupungin rasismin tyyssijaksi. "Joensuun tauti" herättää mielikuvia kaljupäisistä, pilottitakkisista ja vihaa uhkuvista nuorista miehistä. Joensuussa ilmenneessä rasismissa ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan irrallisesta alakulttuurista vaan ilmiö koskee yhteiskuntaa laajemminkin.

Tässä teoksessa joensuulaiset tutkijat tarkastelevat rasismia yhteisöllisenä ongelmana, sen arkisia ilmenemismuotoja sekä ratkaisumahdollisuuksia. Rasismin eri puolia valotetaan pohtimalla skinien ideologiaa ja symboliikkaa, heidän tekemiään rikoksia sekä sitä, millaista on olla skininuoren vanhempi. Rasististen ajatusten leviäminen on saanut monet nuoret kiinnostumaan skinien alakulttuurista, mikä on näkynyt eri kansallisuuksiin kuuluvien joensuulaisnuorten välisessä vuorovaikutuksessa ja konflikteissa niin kaupungin kaduilla kuin kouluissakin.

Joensuussa on jo vuosien ajan etsitty ratkaisuja rasismiin ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Teoksessa kirjoittavat tutkijat ovat olleet aloitteentekijöinä vuonna 1998 käynnistyneessä EXIT-projektissa, jossa he ovat yhdistäneet voimansa nuorisotyöntekijäin kanssa. Kokemukset rasismin ennaltaehkäisystä osoittavat, että eri tahojen asiantuntemuksen yhdistäminen johtaa tuloksiin.

Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789517680813
Ilmestymisvuosi: 2001
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Vastapaino

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.