Avaa ostoskori tai jatka ostoksia.
Sikalat
Susanna Alakoski
Sikalat kuvaa suomalaisen siirtolaisperheen elämää Ruotsin Ystadissa
1960- ja 70-lukujen taitteessa. Mustan huumorin sävyttämän, rankan mutta
toiveikkaan tarinan päähenkilö ja kertoja on kahdeksanvuotias Leena,
jonka perheelle muutto uuteen asuntoon uudessa kotimaassa on iso asia.
Asuinalue on virallisesti nimeltään Fridhem (Rauhala), mutta pian
lähinnä työläisperheiden ja siirtolaisten asuttamia vuokrataloja aletaan
kutsua Sikaloiksi - sosiaalitoimistossa.
Moilasen perheen
suuressa, uutuuttaan kiiltelevässä ja nykyaikaisessa asunnossa on kaikki
ihmeelliseltä tuntuvat mukavuudet. Kylpyamme ja peilikaappi. Pesuallas
ja kuivatuskaappi. Hanasta tulee kuumaa vettä. On sisävessa. Vähitellen
onni murentuu, ja perhe voi yhä huonommin. Työttömyys, alkoholi ja
henkinen tai fyysinen väkivalta alkavat hallita paitsi Leenan vanhempien
myös hänen kahden parhaan kaverinsa Åsen ja Riittan perheiden elämää.
Henkilöihinsä myötätuntoisesti ja lämpimästi suhtautuva, ahdistaviakin
aineksia sisältävä romaani on pohjimmiltaan kuitenkin vapauttava kasvu-
ja selviytymistarina.
Kustantaja: S&S
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789515020734
Ilmestymisvuosi: 2011
Kirjastoluokka: T842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |