Mitä jälkeen jää - Taito tehdä kuolinsiivous

Magnusson, Margareta

Kohti selkeämpää arkea!

Aika jättää meistä jokaisesta aikanaan, mutta ennen sitä voimme käydä läpi elämäämme siivouksen avulla. Ruotsissa bestselleriksi noussut kirja kertoo, että kuolinsiivous on yhtä tärkeä sinulle kuin niille, jotka jälkeesi jäävät, kun aika koittaa. Jos koti on täynnä omaisuutta, jota ei tarvitse, jota ei edes muista, jota ei arvosta tai edes halua omistaa, kannattaa keventää taakkaa.

Kodin perusteellinen siivoaminen ja tarpeettomasta tavarasta eroon hankkiutuminen helpottavat arkea jo kauan ennen kuolemaa. Siivoajan iälläkään ei ole merkitystä. Jos lipaston laatikot pursuilevat tai pullollaan olevan vaatekaapin ovi ei tahdo mennä kiinni, on aika toimia. Mitä jälkeen jää on hauska, koskettava ja virkistävä kirja vaikeasta aiheesta. Käytännön vinkkien lisäksi kirja keskittyy henkiseen puoleen ja kannustaa puhumaan kuolemasta esimerkiksi aikuisten lasten kanssa. Eikä siivouksen tarvitse tuntua taakalta, vaan se voi parhaimmillaan olla katsaus omaan henkilöhistoriaan ja keventää mieltä sekä elämää.

Margareta Magnusson on 80 ja 100 ikävuoden välillä oleva ruotsalainen taiteilija, joka on tehnyt kuolinsiivouksen kodissaan monia kertoja. Magnussonin esikoiskirja Mitä jälkeen jää on käännetty yli 20 kielelle.

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513196196
Ilmestymisvuosi: 2018

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.