Hiljaiset huvimajat
Ei saatavilla

Hiljaiset huvimajat

Tuominen, Pirjo

Nuoria naisia historiallisten mullistusten pyörteissä.Eletään vuotta 1904. Tammerkoski on valjastettu teollisuuden käyttöön, ja kaupunkiin virtaa työväestöä ympäri maata. Tampereelle saapuu myös 19-vuotias Maria Manner, joka on juuri jäänyt orvoksi kauppiasvanhempiensa kuoltua veneonnettomuudessa.Kotikaupungissaan Lappeenrannassa Maria on viettänyt suojattua elämää, nyt hän päätyy Näsijärven rannalle menestyneeseen maakauppakartanoon, jota nuori leski Martta Porras emännöi varmaotteisesti. Portaan tiluksille on majoittunut kesäksi myös uittoporukka, jonka päällikön Ville Ekqvistin on vaikea saada silmiään irti nuoresta, tarmokkaasta emännästä.Samaan aikaan Sofia Friman työskentelee kutojana Finlaysonin tehtaalla. Työ on rankkaa, asunnot ahtaita ja huonokuntoisia, moni työtoveri kuolee ennen aikojaan. Pian Sofia kiinnostuu nousevan työväenyhdistyksen toiminnasta.Pirjo Tuominen on kirjoittanut yli neljäkymmentä teosta, joista suurin osa on historiallisia romaaneja. Romaanissaan Hiljaiset huvimajat Tuominen palaa historiamme kohtalonvuosiin, suurlakon ja sortokausien aikaan.

Kustantaja: Tammi
Sidosasu:
ean: 9789513189969

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.