Kaarnatuuli

Vuori, Kristiina

Valpuri Innamaa, lannistumaton renessanssinainen.Odotettu uutuus Valpuri Innamaasta, Turun valtaporvarista, joka nuorena leskenäkään ei antanut 1500-luvun naisen aseman rajoittaa itseään.Tarina alkaa mestauslavalta, vuodesta 1563. Porvari Henrik Innamaa odottaa rangaistusta maanpetturuudesta. Samaan aikaan kuningas Eerikin joukot vyöryvät Turkuun. Innamaan kauppakartano vallataan, sen rikkaudet anastetaan ja raskaana oleva 20-vuotias leski ajetaan pikkutyttöineen ulkosalle. Mutta Valpuria ei helpolla lannisteta. Hän vaatii oikeutta eikä pelkää aatelisia riistäjiään, ei Turun raastuvanoikeutta, ei edes itse kuningasta. Ennen pitkää hän on Turun varakkain porvari, omistaa laivoja, maata, turkisaittoja ja myllyjä, harjoittaa koti- ja ulkomaan kauppaa.Valpuri Innamaa oli historiallinen henkilö, jonka kohtalo on värikkäämpi kuin keksityt. Kiivassuisena ja menestyneenä naisena Valpuri kohtasi niin kateutta kuin kostoa. Ja tietenkin romantiikkaa.Kristiina Vuori on historiallisen romaanin taituri ja uudistaja. Esikoisromaani Näkijän tytär (2012) oli suurmenestys, jonka jälkeen Vuori on hurmannut lukijansa uudella tarinalla vuosittain. Viidennessä romaanissa Kaarnatuuli hänen pääaiheenaan on ensi kertaa historiallinen henkilö.

Kustantaja: Tammi
Sidosasu:
ean: 9789513187354

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.