Yökirja

Nousiainen, Inka

Oletko koskaan pitänyt yökirjaa? 

Kaunis ja puhutteleva kuvakirja pojasta, joka on allerginen päivänvalolle mutta löytää paikkansa yöstä. 

Kuusivuotias Kuu pitää yökirjaa, koska hän ei voi pitää päiväkirjaa. Kuu ei kestä päivänvaloa. Jos hän lähtee päivällä ulos, hänen on pukeuduttava ihan oikeaan avaruuspukuun.Eräänä yönä Kuu tapaa mäellä pikku tytön ja koiran. "Oletko koskaan pitänyt yökirjaa?" Kuu kysyy tytöltä. "En", tyttö vastaa. "Mutta ehkä sinä voisit opettaa minulle, miten sitä pidetään."Satu Kettunen on juuri oikea kuvittaja Inka Nousiaisen monikerroksiselle tarinalle: helmeilevän kirkas kuvitus saa yön värit hehkumaan ja kutsuu seikkailuun, niin lasta kuin aikuistakin. 

Inka Nousiainen aloitti kirjailijanuransa jo 17-vuotiaana ja sai ensimmäisestä romaanistaan Kivienkeli (1993) Topelius-palkinnon. Sen jälkeen hän on kirjoittanut seitsemän romaania, joista viimeisin on Kirkkaat päivät ja ilta (2013). Yökirja on Inka Nousiaisen ensimmäinen lastenkirja. Nousiaisen sanoittamia lauluja ovat levyttäneet mm. Katri Ylander, Ninni Poijärvi, Jenni Vartiainen, Emma Salokoski, Johanna Kurkela ja Stella. 

Satu Kettunen on opiskellut taidekasvatusta ja vaatesuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. Kettusen kuvituksia on julkaistu monissa lehdissä, mm. Helsingin Sanomissa ja Demissä ja hänen ensimmäinen oma kuvakirjansaOtso Aarnisen salaperäinen seikkailu ilmestyi 2014. Syksyllä 2012 Journalisti-lehti valitsi hänet mukaan artikkeliin, jossa esiteltiin media-alan viisi kiinnostavinta tulevaisuuden tekijää. 

Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513184537
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: L85.22
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Lasten kuvakirjat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha3
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.