Venäjä-teesit
Hautala, Heidi
Onko Venäjä pelottava ja arvaamaton karhu vai suurenmoinen taloudellinen moottori, jonka jättimarkkinoiden kupeessa Suomen on hyvä kasvaa ja hengittää? Mitä pitäisi ajatella siitä, että valta Venäjällä näyttää keskittyvän yhä harvempiin käsiin, mutta kansan suuri enemmistö on tyytyväinen johtajaansa? Ovatko opposition äänitorvet vain vieraan vallan kätyreitä, jotka on syytä yrittää vaimentaa tarvittaessa vaikka äärimmäisin keinoin? Entä onko Venäjän energiaherruus niin vahva, että Eurooppa on valmis sulkemaan silmänsä maan demokratiaongelmilta? Kansanedustaja Heidi Hautalan Venäjä-teesit on toinen kahdesta Huutomerkki-kirjasta, jotka käynnistävät Tammen perinteikkään sarjan uudelleen. Hautalan pitämä puhe eduskunnan 100-vuotisjuhlissa kesällä 2006 aiheutti mediakohun, jonka myötä kävi selväksi, että Venäjän arvosteleminen on edelleen tabu Suomessa. Nyt Heidi Hautala on koonnut teesejä, väitteitä, Venäjän nykytilanteesta, sen demokratian kehityksestä ja suhteista muuhun maailmaan. Hautala haastaa itsensä ja lukijan ottamaan kantaa muun muassa venäläisvihamielisyyteen, venäläiseen suuntaukseen, Vladimir Putiniin Venäjän johtajana sekä terrorismin vastaisen taistelun venäläisiin muotoihin. Hautalan terävänäköinen ja kuvia kumartelematon pamfletti tuo suomalaiseen keskusteluilmastoon kaivattua tuuletusta. Kirja on syytä lukea kaikkien, jotka haluavat tietää, missä Venäjällä nyt mennään ja pitäisikö meidän olla siitä huolissamme.
Kustantaja: Tammi
Sidosasu:
ean: 9789513142452
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 3 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |