Kohti valkeaa merta
20,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Kohti valkeaa merta

Dickey, James

Unohtumattoman Syvän joen tekijän uusi romaani – julma ja runollinen kertomus sotilaan vaelluksesta vihollismaan halki.

Dickeyn uuden romaanin kertoja-päähenkilö on amerikkalainen pommituslentäjä Muldrow, jonka kone ammutaan alas Tokiossa maaliskuussa 1945, päivää ennen kaupungin suurpommitusta. Muldrow leijailee laskuvarjolla suoraan vihollisen keskelle – ja siitä alkaa hänen selviytymistarinansa. Muldrow on kuitenkin selviytymisen mestari, kasvanut Alaskassa alkuperäisasukkaiden keskellä ja oppinut heiltä miten pysytään hengissä. Tulimerenä liekehtivän Tokion kaaoksesta hän lähtee pohjoiseen, kohti valkeaa merta, kohti lunta ja jäätä, joiden keskellä hän on oppinut elämään. Hän välttelee ihmisiä, sillä hän tietää että heistä joka ainoa on todennäköisesti hänen verivihollisensa; mutta tarpeen vaatiessa hän ryöstää ja murhaa saadakseen ruokaa, vaatteita, lämpöä, turvaa. Hän tapaa vertaisensa sokeassa miekkamiehessä; hän on vähällä saada surmansa kun amerikkalainen zen-munkki kavaltaa hänet.

Mitä pitemmälle Muldrowin vaellus etenee, sitä unenomaisemmaksi ja myyttisemmäksi se muuttuu, sitä kiinteämmäksi hänen yhteytensä luontoon, kunnes hän lopulta tapaa kohtalonsa.

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789513103231
Ilmestymisvuosi: 1994
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä1
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.