Hurja Maija

Hulkko, Johanna

Ihana Maija hurmasi vuosi sitten lukijansa ja katselijansa ainutlaatuisella persoonallisuudellaan. Johanna Hulkon ja Marjo Nygårdin uudessa kuvakirjassa Maija pysyttelee tomerasti omana itsenään eikä anna ulkopuolisten odotusten horjuttaa valintojaan. Kun päiväkodissa vietetään roolipäivää, tyttöjä nimitellään sitkeästi prinsessoiksi. Maija on päättänyt kuitenkin jo kotona Samuliinan kanssa olla merirosvo eikä mikään muu, huulipunat ja prinsessakruunut kun tuntuvat hankalilta ja kummallisilta. 

Hurja Maija valloittaa ja vapauttaa pikkutytöt heille ladatuista odotuksista. Värikylläinen teos tempaisee mukaansa silti nekin, joille prinsessakruunu on se rakkain ja ihanin. 

Johanna Hulkko on palkittu nokialainen kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja. Hän on julkaissut sekä lasten- ja nuortenkirjoja että aikuisten romaaneja. Seinäjokelainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Marjo Nygård on ollut kuvittajana mm. Tuula Korolaisen Finlandia Junior -palkitussa kirjassa Kuono kohti tähteä. 

Kustantaja: Karisto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789512365975
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: L85.2
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Lasten kuvakirjat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.