Musiikin suurlähettiläs - Erkki Korhosen vauhdikas elämä

Riikonen, Marika; Viitanen, Tuulia

Visionääri. Maailmankansalainen. Ikuinen pikkupoika. Pianisti, kapellimestari Erkki Korhonen on mies, jota on vaikea kuvailla yksinkertaisesti. Hämeenlinnalaispojan matka Sibelius-Akatemian kautta Zürichin kansainvälisen oopperastudion johtajaksi, Suomen Kansallisoopperan pääjohtajaksi ja Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtajaksi on ollut värikäs. Kirjassa kerrotaan Korhosen elämän hauskoista sattumuksista, mutta myös synkistä hetkistä - vaimon kuolemasta ja Korhosen eroamisesta Kansallisoopperan pääjohtajan paikalta. Utelias elämänasenne ja rakkaus musiikkiin ovat kannatelleet silloinkin, kun kaikki muu on romahtanut. Olen peruspessimisti. Kannattaa olla positiivinen, kun pieleen menee kumminkin, on eräs Korhosen lempilausahduksista. 

Musiikin suurlähettiläs on henkilökuva miehestä, jonka vauhdissa on vaikea pysyä. Opetustyöt, esiintymiset ja luottamustoimet ympäri maailmaa pitävät Korhosen jatkuvassa liikkeessä. Mahtuuko Erkki Korhosen elämään muuta kuin musiikki? Mitä hän tekee, kun haluaa rauhoittua? Kirjassa päästään myös kiireisen miehen pinnan alle - soittamisen, puutarhatöiden ja patikoinnin parantaviin vaikutuksiin.

Kustantaja: Karisto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789512361946
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 4
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.