Hetken hiljaisuus
Ei saatavilla

Hetken hiljaisuus

Lenz, Siegfried

On syksyinen aamu pienessä saksalaisessa koulussa Itämeren pohjoisrannikolla 1900-luvun loppupuoliskolla. Oppilaat seisovat ääneti, hattu kourassa, kun rehtori kävelee puhujakorokkeelle mustiin kehystetyn valokuvan ohitse. Kahdeksantoistavuotias Christian katsoo kuvaa ja puhuu hiljaa mielessään Stellalle, koulun nuorelle englanninopettajalle, johon hän on rakastunut tulisesti. Tunne on ollut molemmin puolinen, mutta yhteisen kesän lopulla Stella loukkaantuu veneilyonnettomuudessa ja kuolee; jäljelle jää hiljaisuus, jota Christian tarinallaan täyttää. Hetken hiljaisuus säteilee viattomuuden tuntua ja etenee hellä varaisesti Christianin ailahdusten mukaan, rakastuneen pakkomielteisesti. Lenz oli kirjoittamassa Hetken hiljaisuutta, kun hänen vaimonsa kuoli yli viidenkymmenen yhteisen avioliittovuoden jälkeen. Kuolema keskeytti kirjoitus työn vuosiksi, ja kun Lenz palasi siihen, tapahtunut antoi tekstille ainutlaatuisen herkkyyden, menetetyn rakkauden kaihon. Kirjaa on luonnehdittu tähän mennessä parhaaksi vastaukseksi englantilaisen runoilijan W. H. Audenin kuuluisaan pyyntöön: "Kertokaa minulle, mitä rakkaus oikein on."

Kustantaja: Gummerus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789512088850
Ilmestymisvuosi: 2012
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.