Eksyneen muistikirja
Ei saatavilla

Eksyneen muistikirja

Ahava, Selja

Anna elää monessa ajassa samanaikaisesti. Hänen muistinsa on irronnut kiinnikkeistään. Aika on hajonnut hänen käsiinsä, ja hän tarkastelee ihmetellen elämänsä palasia.Saari ja meri ovat hänelle tutuinta maisemaa, ja siihen maisemaan kuuluu myös Antti. Miehen äkillinen kuolema ja lapsettomaksi jääminen saavat Annan kuitenkin tolaltaan, ja niin alkaa harhailu ajassa ja paikassa. Anna yrittää asettua Lontooseen, ja hetken aikaa suurkaupunki antaakin vierauden tunteelle tilaa. Lipsahdus levottomuuteen on kuitenkin aina lähellä.Anna tekee parhaansa jotta muistaisi, mistä hänen elämänsä koostuu. Mutta ajoittain hän ei kerta kaikkiaan pysty siihen. Silloin hän katoaa itseltään ja pakenee.Selja Ahavan romaani Eksyneen muistikirja yhdistää vaikuttavasti konkreettisen ja taianomaisen kerronnan. Muistihäiriöistä kärsivän maailma on maaginen ja sivusta katsottuna jopa hullunkurinen.Traagiset elämänkokemukset ovat ehkä käynnistäneet Annan muistiongelmat, mutta itse muistin kadottaminen on hänelle alati uusiutuva, loputon tragedia. Urheasti Anna kurkottaa kohti omaa olemustaan ja ihmisyyttään.

Kustantaja: Gummerus
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789512087396
Ilmestymisvuosi: 2011

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.