Sekaisin kreikasta

Siirilä, Jussi

Aurinko, meri ja maailman rasittavimmat vanhemmat
"Kymmenen päivän loma näyttää venyvän nälkävuodeksi. Suljen silmäni ja suunnittelen pakoa. Voisin syöksyä hihnalle, kontata seinässä olevan reiän läpi, etsiä Helsinkiin menevän koneen ja piiloutua tarjoilukärryyn. Saisin ilmaiset suolapähkinät."

Mikä voisi olla rasittavampaa kuin vanhempien kanssa vietetty kesäloma! 12-vuotiaan Mayan hermoja koetellaan, kun odotettu perheloma Kreikassa kääntyy päälaelleen. Auringon, meren ja suloisen yhdessäolon sijasta Maya joutuukin keskelle perheriitaa. Lomastressin kärventämän insinööri-isän päässä niksahtaa ja hän päättää lähteä vuorille sieluaan etsimään. Hän haluaa kerrankin olla kuin lehti tuulessa ja antaa asioiden tapahtua itselleen. Ennen niin boheemi taitelijaäiti löytää kuin taikaiskusta sisäisen tiukkapiponsa eikä mikään ole enää kuin ennen. Maya tietää, että hänen on tehtävä jotakin ja nopeasti tai muuten loma ei hyvin pääty. Oppaakseen Maya löytää saarelta Kostasin, joka ajaa mopoa kuin Herakles.

Sekaisin Kreikasta on Jussi Siirilän ensimmäinen nuortenromaani ja nauruhermoja kutkuttava lomaseikkailu, josta ei puutu vauhtia ja noloja tilanteita.

Kustantaja: Gummerus
Sidosasu:
ean: 9789512077731
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Nuorten & nuorten aikuisten kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.