Kadonnut valo

Connelly, Michael

Byrokratiaan suivaantunut Harry Bosch on jäänyt eläkkeelle Los Angelesin poliisisista 28 työvuoden jälkeen, mutta aika tuppaa käymään pitkäksi. Niinpä Bosch ryhtyy tutkimaan selvittämätöntä juttua, joka ei jätä häntä rauhaan. Kuka murhasi, ryösti ja häpäisi Angella Bentonin hänen 24-vuotispäivänään? Miksi punttisalia harrastanut elokuvayhtiön nuori tuotantoapulainen ei taistellut vastaan? Bosch epäilee, että murhaaja halusi harhauttaa tutkijat seksuaalirikollisen jäljille, vaikka kysymys oli aivan muusta. Ilman poliisin virkamerkkiä hänen on kuitenkin vaikeaa päästä oikeille lähteille. Mutta jokainen keskustelunpätkä ja johtolanka saa hänet tuntemaan, että taustalla piilottelee kokonainen järjestö, mahtavampi ja menetelmiltään raaempi kuin kukaan poliisivoimissa aavistaa. Michael Connelly on kirjoittanut uusimman dekkarinsa minämuodossa ensimmäistä kertaa kahdeksan Harry Bosch -tarinan jälkeen. Lukija pääsee nyt kurkistamaan yhä syvemmälle supersuositun etsivähahmon repaleiseen sieluun. Ja lukijalle on toinenkin yllätys luvassa: Kadonnut valo päättyy valoisemmissa merkeissä kuin yksikään aikaisempi Harry Bosch -romaani. Connelly kertoo, että muutoksen aiheutti paluu Floridaan, kirjailijan lapsuus- ja kasvuvuosien seuduille: "Muutto sai minut katsomaan Los Angelesia uusin silmin ja antoi minulle voimaa kehittää uuteen suuntaan sekä Harryn fiktiivistä elämää että omaa tapaani kirjoittaa."

Kustantaja: Gummerus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789512064618
Ilmestymisvuosi: 2004
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.