Davi elää turvallisessa kotipiirissä, jonka valot, tuoksut ja äänet
syöpyvät hänen muistiinsa. Isä lukee lehteään, äiti kirjaansa iltalampun
lämpimässä valossa. Mutta kaduilla kulkee ihmisiä, joiden
hahmot tuntuvat pelottavilta, kotiin tulee vieraita jotka puhuvat
oudoista asioista. Ulkomaailma tunkeutuu pojan tajuntaan, koulu,
kaverit joiden kotona on erilaista. Kirkkaana talvi-iltana portaissa tulee vastaan tyttö,
jonka harmaiden silmien katse jää Davin uniin. Luistinretket ja elokuvissakäynnit
päättyvät pettymykseen: tyttö on kuitenkin vieras, mitään yhteistä ei ole.

Aikuisten puheissa ja lehtien uutisissa leijunut musta uhka purkautuu
hälytyssireenien ulvonnaksi syksyllä 1939.
Siihen päättyy kolmetoistavuotiaan Davin lapsuus.

Bo Carpelan kuvaa koskettavasti herkkiä lapsuusvuosia, aikaa jolloin
kaikki meissä saa alkunsa. Hänen ajattoman ja universaalin tekstinsä
lumo syntyy tarkasti piirretyistä vaihtuvista tunnelmista ja kuvista,
joiden sävyt suomentaja Caj Westerberg on hienosti tavoittanut.