Mistä tunnet sä ystävän

Roslund, Anders

Nordic noiria parhaimmillaan - ja pahimmillaan.

"Tässä romaanissa on kaikki: koukuttava tarina, tyylikäs ja mutkikas juoni, matto jalkojen alta -hetki, joka saa melkein voimaan pahoin. Ja ennen kaikkea upeasti kuvattua inhimillistä myötätuntoa."
Jönköpings-Posten

Ewert Grensillä on vihdoin asiat kunnossa. Hän saa olla isoisänä pienelle pojalle, ja ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen hänen elämässään on nainen, jonka vuoksi elää. Miten on edes mahdollista, että onni kääntyy niin nopeasti ja Grens löytää itsensä maailmasta, jossa kidnappaukset ja laiton kauppa ovat arkipäivää? Kun kaikki johtaa Grensille läheisen ihmisen murhaan, luotto ihmisiin tuntuu katoavan täysin.

Ewert Grens sarjan seitsemäs, itsenäinen osa.

Anders Roslund (s.1961) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi erityisesti kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. Roslund on työskennellyt mm. kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, myös himoitun Lasiavaimen. Hänen ja työparinsa, entisen rikollisen Börge Hellströmin, Kolme sekuntia -trilogia oli kansainvälinen menestys: osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja uskottavaa rikollismaailman kuvausta. Hellströmin kuoltua vuonna 2017 Roslund on jatkanut Ewert Grens -sarjaa itsenäisillä teoksilla Sä kasvoit neito kaunoinen, Levon hetki nyt lyö ja Mistä tunnet sä ystävän.

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510482933
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Uusirikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.