Terroristit

Sjöwall, Maj - Wahlöö, Per

Beck-sarjan komea päätösosa.

Sjöwall & Wahlöön radikaalisti hyvinvointivaltion kääntöpuolta käsitellyt sarja, "Romaani rikoksesta", saa arvoisensa päätöksen Terroristeissa.

Martin Beck on vastuussa turvallisuusjärjestelyistä yhdysvaltalaisen senaattorin vierailun aikaan. Paha kyllä senaattoria jahtaa kansainvälinen terroristiryhmä. Kun Beck joutuu selvittelemään vielä upporikkaan pornoelokuvantekijän murhaa ja todistamaan ryöstöstä epäillyn 18-vuotiaan tytön puolesta samaan aikaan kun terroristit lähestyvät maaliaan, ei tehtävä olisi helppo kellekään.

Maj Sjöwall (1935-2020) ja Per Wahlöö (1926-1975) olivat skandinaavisen, yhteiskunnallisen dekkarin uranuurtajia. Heidän teostensa myötä genre koki muodonmuutoksen kevyistä salapoliisitarinoista kriittisesti yhteiskuntaa kommentoiviksi dekkareiksi. Beck-sarjassa käsitellään muun muassa kylmän sodan aikaista Eurooppaa, kaupungistumisen mukanaan tuomia sosiaalisia ongelmia ja naisten aseman muutosta. Teoksista on tehty useita filmatisointeja ja hahmot ovat jatkaneet elämäänsä myös muissa tv-tuotannoissa, jotka eivät perustu alkuperäiseen, kymmenosaiseen romaanisarjaan.

*

"Sjöwallin & Wahlöön viimeinen ja paras romaani." - Frankfurter Allgemeine Zeitung

"Poliisikertomus, joka on loistokkaasti muotoiltu yhteiskuntakeskustelun teräväksi välineeksi - toiminnan tai jännityksen kärsimättä." - Washington Post

 

Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510476857
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.