Putoamispaikka

Pyysalo, Joni


Nainen ei kuule enää itseään. Mies on menettänyt onnellisuutensa. Tytär haluaa tehdä hyvää.

"Mieli oli niin kirkas, että tuntui kuin ei olisi ymmärtänyt, minkä keskellä oli."

Isoäidin katoamisesta käynnistyvä arvoituksellinen, monikerroksinen romaani vie tyhjään merenrantataloon, muuttuvien säiden, luonnon ja puutarhan sekä aikalaiskeskustelun ja sukupolvikokemusten ääreen.

Talosta löytyvät vanhat esineet muuttuvat vihjeiksi, jotka käynnistävät seuraavan etsinnän.

Pyysalon kerronta leikittelee perinteisen romaanin keinoilla ja kuvastolla, mutta onko mikään lopulta, miltä näyttää?

Putoamispaikka on monikasvoinen, visuaalinen romaani itsensä kohtaamisesta, yksinäisyydestä, luontosuhteesta ja sukupolviahdistuksesta.

Joni Pyysalo (s. 1974) tunnetaan runoilijana, kolumnistina, kriitikkona ja kulttuuritoimittajana. Hän debytoi vuonna 2001 runoteoksella Jätän tämän pimeän kalustamatta, joka palkittiin Suomen Kirjailijaliiton esikoiskirjapalkinnolla. 

Esikoisproosateos Ja muita novelleja (2011) oli arvostelumenestys ja ehdolla Runeberg-palkinnon voittajaksi. Pyysalon edellinen romaani Alaska (2016) kuvasi valemuistoja ja rakkautta evoluutiopsykologian näkökulmasta. Sitä kehuttiin mm. tarkasta kielestä ja terävästä ajankuvasta.
Kirjailija: Joni Pyysalo
Alaotsikko: Romaani
ISBN: 9789510474501
Kieli: Suomi
Paino: 358 grammaa
Julkaistu: 2021-10-08
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 265

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510474501
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.