Verijälki

Viima, Mikael

Ihminen on ihmiselle susi. 

Uusi dekkarisarja esittelee meille poliisin, jolle oma mieli on kaikista pimein kuja. 

Väkivaltarikostutkija Aarni Susi tulee tajuihinsa vieraan maan lentokentällä, kynsien alla tuoretta verta. Mutta mitä Susi on tehnyt? Hän ei muista. 

Välähdyksinä rikostutkijan mieleen palaa sarja kuvia, josta sekä rikostapauksen että oman mielen palaset on koottava: Kasvoihin puukotettu rujo laiha ruumis rantavedessä. Työpöytä, jolla paksu, nippusiteillä kasassa pysyvä pino vanhaa paperia, jonka sivuilla säälimätöntä julmuutta. Yö hautausmaalla. Verijälki. Pimeys. 

Keskellä synkintä etelä-Suomen talvea alkaa jahti, jossa Susi on sekä metsästäjä että saalis. Hän on poliisi, joka hoitaa aina homman - mutta nyt käsillä on homma, joka aikoo hoitaa hänet. 

Kirjoittaja, rikollisten profilointiin erikoistunut tutkija Mikael Viima keittää todellisista rikostapauksista ja fiktiivisistä henkilöistä tymäkän liemen. Hengästyttävä juoni kiskaisee lukijan hengenvaaralliselle huviajelulle. Jo Nesbøn ystävä ei pety. 

Mikael Viima on sarjarikollisten profiloinnista väitellyt psykologian tohtori, joka on perehtynyt Suomen julmimpaan rikollisuuteen yli vuosikymmenen ajan.  

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510474426
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Uusirikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.