Kolme koiraa haudattuna

Bennett, S. J.

Miss Marple kohtaa The Crown -sarjan!

Murhamysteerien aatelia, hienostunutta, mutta letkeällä sanailulla höystettyä rikosherkkua cosy crimen ystäville ja rojalisteille.

Brexit-äänestyksen jälkimainingeissa kuningatar Elisabet ei todellakaan kaipaa lisää harmeja. Mutta kun 1960-luvulla hänelle lahjoitettu merellinen maalaus ilmestyy yllättäen laivaston näyttelyyn, hän tajuaa että jotakin hämärää on tekeillä. Sitten palatsin uima-altaasta löytyy ruumis. Luotetun Rozien avustuksella käynnistyy hienovarainen kuninkaallinen tutkinta, jossa ei konnien koukkuja kavahdeta.
Hänen majesteettinsa tutkimuksissa on tällä kertaa ratkottavana niin visainen mysteerivyyhti, että yhden koiran kävelyttäminen sen selvittämiseksi ei riitä - tarvitaan kolme koiraa.

Englantilainen kirjailija Sophia Bennett (s. 1966) on julkaissut lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja, hän opettaa Lontoon yliopistossa ja julkaisee myös podcastia. Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan avausosa Windsorin solmu on kerännyt runsaasti kiitosta autenttisuuden tunnusta kuningasperheen kuvaajana. Bennett vie lukijansa vuoroin Windsorin linnan käytäville, vuoroin kurkistamaan Buckinghamin palatsin kuninkaalliseen sisäpiiriin. Tyylikkäästi mutta rennosti Bennett kertoo ihmisistä julkisivun takana, fiktion keinoi

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510456514
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Uudet dekkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.