1795

Natt och Dag, Niklas

Murhatut lapset huutavat kostoa 1700-luvun lopun Tukholmassa. 

Niklas Natt och Dagin historiallisen trillerisarjan kolmas ja viimeinen osa jättää hyytävät jäähyväiset pohjattoman synkälle, mutta lumoavalle, Tukholmalle. 

Orpokodin murhapoltossa on kuollut sata lasta. Köyhiä poikia ristiinnaulitaan eliitin naamiaisissa, tyttöjä myydään herrojen huviksi vallan linnakkeisiin. 

1700-luvun lopun Tukholmassa vahvat voittavat ja vauraat tekevät mitä huvittaa, eivätkä piinatut lapset saa rauhaa ennen kuin heidän kuolemansa on kostettu. Koston enkelit, oman lapsensa menettänyt Anna Stina Knapp ja Ruotsinsalmen taistelun veteraani Mickel Cardell, eivät tiedä mitä tekevät mutta ovat varmoja siitä, että toimettomaksi ei voi jäädä. 

Ja Tukholma, kaupunki siltojen välissä, on yhä korruptoitunut, sairas ja likainen. 

Niklas Natt och Dag kirjoitti itsensä kansainväliseen tietoisuuteen heti ensi yrittämällä historiallisella trillerillään 1793. Hänen esikoisromaaniaan ja sen jatko-osaa 1794 - Elävien haudasta on myyty Ruotsissa yhteensä lähes miljoona kappaletta. Natt och Dag on Ruotsin vanhin elossa oleva aatelissuku. 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510446867
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.