Maaseudun tulevaisuus

Heikkinen, Antti

Yhden päivän romaani pienestä kylästä, joka etsii tietään tulevaisuuteen.

Suomalaisen Nasaretin kylän asukkaat järjestävät jokavuotisen Kirkastusjuhlan. Rakkaus ja omanarvontunto kukoistavat. Pieni yhteisö kurkottaa tulevaisuuteen mutta on vaarassa kapsahtaa omaan menneisyyteensä.

"Kuuluu Suomi olevan maailman onnellisin maa. Semmonen tutkimus on tehty. Minä kun siitä uutisista kuulin niin heti arvelin, että tätä meijän Däniä ne on siihen kalluppiinsa haastatelleet." - Senjanen

"Voi hyvä ihme sitä yhteishenkeä, joka ennen oli. Työstä saatiin riemu ja kunnialla hoidettiin ne velvotteet, jotka oli vanhat emännät meille nuoremmille jättäneet." - Maire

"Saako tuon kirjallisena?" - Kirsi

"Minä kun ensimmäisen EU-evustajan sormieni välliin ens vaalien aikaan yhytän, niin perkele vetäsen sen niin kaksin kerroin solmulle, jotta yltää kielellä persiisä pyyhkimään." - Väinö

"Ohan se tosi arvokasta työtä, mitä te veteraanit teitte ja silleesti." - Kodinhoitaja

"Tämä on yksinkertainen yhtälö ja järkeenkäypä esimerkki siitä, minkä vuoksi agraari-Suomeksi kutsuttu saippuakupla voitaisiin aivan hyvin puhkaista kenenkään siitä kärsimättä." - Camilla

Antti Heikkinen on Pihkatappi, Matkamies maan, Mummo ja Kehveli -romaaneillaan ottanut paikkansa koko Suomen kirjailijana ja koskettavien henkilökuvien luojana. Maaseudun tulevaisuudessa hän nostaa yhden monista harvaan asutuista kylistä henkilöksi asukkaidensa rinnalle.

 

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510442067
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.