Isäni Olavi Virta

Hammar, Ilse

Tarina Olavi ja Irene Virran rakkauden kyllästämästä avioliitosta lapsen silmin.

Perheen lapsista vanhin, Ilse, kertoo kirjassa oman versionsa Virran perheen yhteisistä vuosista. Kirja perustuu Ilsen ahkerasti pitämiin päiväkirjoihin sekä muun muassa äiti-Irenen kanssa käytyihin keskusteluihin.

Ilse ei ollut Olavin Virran biologinen tytär, mutta isä kasvatti lasta kuin omaansa. Pitkään Ilse ei tiennyt asian todellista tilaa ja sen selviäminen oli hänelle melkoinen järkytys.

Kirjasta piirtyy varsin rakkaudellinen - vaikka ei aina ruusuinen - kuva perheen elämästä, sen eri vaiheista 1940-luvulta vuoteen 1961 ja lopulliseen eroon. Valtaosa tarinasta sijoittuu 50-luvulle.

Lapselle isä on ensisijaisesti isä, ei iskelmätähti. Toki julkistakin puolta sivutaan: Miltä tuntuu mennä kouluun, kun kansakunta kohisee skandaalista, johon isä on taas kerran ajautunut. Millainen on lapsen tuska?

Koska Ilsestä tulee teini samoihin aikoihin, kun nuorisokulttuuri rantautuu Suomeen - ja Ruotsiinkin - niin tämäkin puoli tuosta monia kiehtovasta ajasta tulee hyvin kuvatuksi.

Kirjassa kerrotaan perhettä kohdanneista ikävyyksistä, mutta ensisijaisiesti Isäni Olavi Virta on kuvaus uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

 

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510434093
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.