Vinoristin kansa
Ei saatavilla

Vinoristin kansa

Turunen, Heikki

HUOM! Väärä kuva

Väkevän evakkoeepoksen toinen romaani

"Tietäisittepä, mitä meidän täytyi sietää ja mistä kaikesta piti luopua, että hyväksyttäisiin rakentamaan tätä maata ’oikeiden’ suomalaisten rinnalla!"

Laatokankarjalaisten evakkojen sijoittaminen ja sulauttaminen sodanjälkeiseen Suomeen on lukuisten kirjojen, kaskujen ja laulujen aiheeksi päässyt tapahtuma. Mutta vaikka monen mielestä valtio hoiti asian mallikkaasti, ei ortodoksikarjalaisten sulautuminen eriuskoiseen ja -kieliseen valtaväestöön todellakaan ollut pelkkää voittokulkua. Sodan runtelemilta mailta tulleita suomalaisia vieroksuttiin kansan keskuudessa.Heikki Turunen paljastaa kertomuksessaan, joka on yhtä riipaiseva ja hykerryttävä kuin runollinenkin, häveten vaietut asiat jälleenrakennusajoilta, pyöreät sata täyttävän Suomen kaikkien aikojen kenties uljaimmalta ajalta.

Heikki Turunen (s. 1945) on Suomen merkittävin rakennemuutoksen kuvaaja, hänen huumoristaan ja verevästä karjalankielestään runsas kansankuvauksensa on muodostunut tärkeäksi osaksi suomalaista mielenmaisemaa.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510427804
Ilmestymisvuosi: 2017
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.