Iron Sky - Renaten tarina

Sinisalo, Johanna

Miltä näyttää Maa, kun sitä katselee Kuun pimeältä puolelta maahan saapuva nuori nainen?

Renaten tarina on hykerryttävän satiirinen kertomus nuoresta naisesta, joka kasvatetaan nuhteettomaksi natsiksi salaisessa kuulinnakkeessa, minne natsit ovat toisen maailmansodan jälkeen paenneet. Renate Richter avaa päiväkirjassaan niin siirtokunnan kurinalaista elämää ja taipumatonta ideologiaa kuin kirkasotsaista lapsuudenhaavettaan matkustaa maahan kertomaan rappioituneille bolševikeille ja kapitalisteille puhtaasta opistaan. Moraalisesti ylivoimaisesta natsiaatteesta.Kuunatsien suunnittelema maailmanvalloitus vie Renaten Maan kamaralle, ja hän kohtaa kulttuurisokin: kaikki on outoa ja uskomatonta – ennen kaikkea läntisessä maailmassa vallitseva ylenpalttisuus. Tuhlailevan monimuotoinen Maa ei muistuta lainkaan kuulaisille opetettuja näkemyksiä.

Ja rakkaudesta Renate ei ymmärrä hölkäsen pöläystä.Johanna Sinisalon helmeilevän terävä teos tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin: ihmisjoukkojen ohjailuun, vastatusten kalahteleviin aatteisiin ja vallanjanoon. Ihmiskunnan mittaamattomasta typeryydestä puhumattakaan.Mikä idea on viihdyttää itseään katselemalla pieneltä ruudulta kissojen kommelluksia, syödä kävellessään tai juoda naudan eritettä? Ketä peilistä itseään katsova ihminen haluaa muistuttaa? Kertomus Kuusta Maahan ja takaisin piirtää vinksahtaneen kuvan siitä, miten yksioppisuus voi sokaista terävimmänkin mielen: lopulta ihmisellä on vastassaan vain itsensä. Mutta riittääkö mikään pelastamaan meitä itseltämme vai olemmeko tuomittuja toistamaan samoja virheitä niin kauan kuin henki ihmiskunnassa pihisee?

Renaten tarina on Finlandia-palkitun Johanna Sinisalon kymmenes teos. Sinisalon tekstejä on käännetty kahdellekymmenelle kielelle.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510418819
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Scifi, kauhu ja fantasia

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.