Matka toiseen maailmaan
Ei saatavilla

Matka toiseen maailmaan

McCarthy, Cormac

Ilmestyy syyskuussa 2015

Rajatrilogian dramaattinen keskiosa

Eletään 30-luvun loppua ja 16-vuotias Billy Parham opettelee sudenmetsästäjäksi. Ymmärrys kasvaa niin, että poika ei voikaan tappaa tiinettä naarassutta vaan päättää viedä sen Meksikoon, vapauteen. Hän karkaa kotoa ja lähtee oudossa seurassa kohti tuntematonta.

Kotiinpaluu Uuteen-Meksikoon paljastaa riutuneelle Billylle, että kodista ja perheestä on jäljellä vain pari vuotta nuorempi veli Boyd. Elossa ovat ehkä myös perheen hevoset. Meksikossa. Hakumatka tietää kauneutta, väkivaltaa ja kuolemaa, palaajalle jää tehtäväksi kaivaa hautoja rakkailleen. Mutta tarina jatkuu. Matka toiseen maailmaan ilmestyi suomeksi jo 1995 ja julkaistaan nyt uudelleen oikeassa paikassaan Rajatrilogian toisena osana.

Kymmenen teosta julkaissut Cormac McCarthy (s. 1933) lukeutuu Yhdysvaltain merkittävimpiin nykykirjailijoihin. Kuudes romaani Kaikki kauniit hevoset (1992) toi hänelle kansainvälistä huomiota, jonka sinetöi Pulitzer-palkinto romaanista Tie vuonna 2007. McCarthy tunnetaan erityisesti etelän rajaseutujen karunkauniin maiseman ja väkivallan leimaaman elämän runollisena kuvaajana.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510413548
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.