Sodan särkemä arki

Männistö, Anssi - Kivimäki, Ville

Mitä vanhempamme ja isovanhempamme kokivat mutta eivät pukeneet sanoiksi.

Tieto-Finlandia-voittajan ja sodanaikaisen kuvamateriaalin erikoistuntijan yhteinen kertomus ihmisistä sodassa niin etu- kuin kotirintamalla.

Miltä sota näytti juoksuhaudasta katsottuna? Millaista oli elää jatkuvan sattumanvaraisen kuolemanvaaran alla? Miten sota näkyi kotirintaman arjessa, jossa enemmistö väestöstä eli peläten pommituksia ja rintamalla olevien läheistensä puolesta? Millaisia jälkiä usein kasvoton väkivalta, stressi ja menetykset jättivät mieleen, muistoihin ja koko kulttuuriin?

Tieto-Finlandia-palkittu Ville Kivimäki pureutuu sodan arkeen, siihen miten sota koettiin. Esiin nousee ihmisen pyrkimys jatkaa omaa elämäänsä riippumatta ympäröivistä olosuhteista. Se on vahva voima, mutta aina sota kuitenkin jätti jälkensä ihmiseen. Ja joskus sota osoittautui vahvemmaksi. Anssi Männistön valitsema ja taustoittama runsas ja oivaltava kuvitus kertoo oman tarinansa sodan alla eläneiden ihmisten 70 vuoden takaisesta maailmasta, joka monissa kohdin on meille jo aivan tuntematon.

Historiantutkija, FT Ville Kivimäki (s. 1976) on niin sanotun uuden sotahistorian merkittävimpiä edustajia Suomessa. Hänen kirjoittamansa teos Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945 sai Tieto-Finlandia-palkinnon 2013.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510412909
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 9273

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 3
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.