Armon piiri

Brekke, Jörgen

Armon piiri ei mässäile väkivallan, tekniikan tai seksin kuvauksilla.

Se liikkuu sujuvasti aikatasoissa - 1500-luvulla ja nykyajassa. Se esittelee lukijoille amerikkalaisen etsivä Felicia Stonen sekä norjalaisen komisario Odd Singsakerin, joka toipuu aivokasvainleikkauksesta.

Kirjan prologissa pieni poika kokee murhaajan tulon ja äitinsä mestauksen, yrittää paeta, mutta ei pääse tappajalta karkuun.

Tämän jälkeen kuvataan kerjäläismunkin paluuta kotikonnuilleen vuonna 1528, mukanaan viiksenleikkaajan veitsikokoelma.

Felicia Stone tulee mukaan, kun elokuussa 2010 Virginian Richmondissa sijaitsevan Edgar Allan Poe -museon johtaja löytyy nyljettynä. Kun kuukautta myöhemmin Trondheimin Gunnerus-kirjastossa tapahtuu samanlainen murha, astuu Odd Singsaker mukaan kuvaan.

Kirjaston suurin aarre on 1500-luvulta peräisin oleva Johanneksen kirja, eräänlainen anatomian oppikirja, jonka on laatinut uskonpuhdistuksen aikaan toiminut kerjäläismunkki.

Varsin epäsovinnainen virginialainen keräilijä haluaisi ostaa kirjan, ja sitä tutkittaessa paljastuu, että sen pergamentit ovat ihmisen nahasta tehtyjä.

Ihmisiä mestataan ja nyljetään vielä lisää...

Kustantaja: WSOY-Pokkari
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510396070
Ilmestymisvuosi: 2013
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikospokkari

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.