Kerjäläisten valtakunta
50,00€ Osta
HUOM: Kirja on käytetty

Kerjäläisten valtakunta

Oksanen, Kimmo

Romanian liityttyä EU:n, ilmestyi Helsingin katukuvaan satoja romanikerjäläisiä. Hyvinvointisuomessa kerjäläiset olivat uusi ilmiö. Viimeksi katukerjäläisiä oli nähty Helsingissä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Niinpä ilmiö herätti vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Sama ilmiö oli koettu jo aiemmin muualla Euroopassa mm. Ranskassa ja Italiassa. Italiassa muukalaisvihasta on tullut poliittinen ase, jota maan oikeisto on hyödyntänyt. Forze Italia- ja Kansallinen Liitto yhdistyivät äskettäin Vapauden Kansa-puolueeksi. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 42 prosenttia italialaisista kannattaa sitä. 

Kerjäläisten valtakunta kertoo Helsingin kerjäläisistä, Suomen kerjäläistä ja Euroopan kerjäläisistä, sekä rasismin, muukalaisvastaisuuden ja suoranaisen vihan uhkasta ja noususta Euroopassa ja Suomessa. Kirja kertoo siitä, mistä kerjäläiset on kotoisin ja kuinka heidät on otettu vastaan Suomessa ja Euroopassa. Kirja kertoo vapaan liikkuvuuden periaatteen tuomista ilmiöistä ja lieveilmiöistä. Kirja kertoo myös Oksasen oman suhtautumisen muuttumisesta. Alussa Oksanen, joka määrätään kirjoittamaan juttu kerjäläisistä, on epäilevä ja vihamielinenkin Helsingin katukuvaa pilaamaan tulleita kerjäläisiä kohtaan. Pikkuhiljaa tiedon kasvaessa suhtautuminen muuttuu.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789510357781
Ilmestymisvuosi: 2009

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Saatavilla käytettynä
Ota yhteyttä (09) 611 290 tai [email protected]
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.