Taustalla ja tulilinjalla - Venäjän yksityistäjä Anatoli Tsubais

Kolesnikov, Andrei

Anatoli Tsubaisin nimeä on vaikea ohittaa naapurimaamme lähihistoriassa. Tsubais toimi Boris Jeltsinin presidenttikaudella varapääministerinä ja valtiovarainministerinä, mutta Venäjän historiaan hän pääsee valtion omaisuuden yksityistäjänä ja Boris Jeltsinin uudelleenvalinnan arkkitehtina. Anatoli Tsubaisin elämäkerta piirtää erään vallankumouksen kaaren 1980-luvun puolivälistä tähän päivään. Kirja on tarina siitä, kuinka joukko pietarilaisia tutkijoita alkaa salassa pohtia vaihtoehtoja Neuvostoliiton talouden umpikujaan ja päätyy Moskovaan maan johtoon toteuttamaan yhtä viime vuosisadan merkittävimmistä talousreformeista. Tsubais on yksi niistä vuodesta 1989 alkaneen Euroopan muutoksen toteuttajista, joka taitavasti työnsi uuden Venäjän vaatimat muutokset syvälle syöpyneen byrokratian läpi ja näin esti muutoksen pyörien pysähtymisen. Venäjällä Tsubaisiin henkilöityy 1990-luvun kuohunta, ja hän on kotimaassaan saavutuksistaan huolimatta ristiriitainen ja jopa vihattu hahmo, jonka nähdään luovuttaneen Venäjän omaisuuden pilkkahintaan upporikkaille oligarkeille. Teos avaa oven Venäjän vallan kabinetteihin ja luo kiehtovan kuvan maan nykyjohdon toimintatavoista ja päätöksenteon mekanismeista. Taustalla ja tulilinjalla on välttämätöntä luettavaa kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää rautaesiripun murtumisen historiaa ja sen jälkeistä kehitystä Venäjällä. Jälkisanat suomalaiseen painokseen on kirjoittanut uuden Venäjän ensimmäinen pääministeri ja Tsubaisin pitkäaikainen työtoveri Jegor Gaidar.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510354421
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Maria0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 7
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.