Satu Salonen (s. 1951) aloitti elämän korkeakoulun parkanolaisena puusepäntyttärenä. Jo pienestä hän näki, että aikuisten elämää ohjaa kirjoittamaton luokkajako. Työ oli elämän ydin, maailma hahmottui pöydän alla kuuntelemalla ja Tiina-kirjoja ahmimalla. Sittemmin elämä on kuljettanut Suomesta maailmalle ja takaisin: pienyrittäjän tyttärestä tuli liikkeenjohdon ammattilainen ja yrittäjän yritteliäs puoliso. Rohkean suorapuheisessa teoksessa Salonen pohtii, miten hänestä ja hänen sukupolvestaan tuli sellainen kuin tuli - sumutettu sukupolvi. Millaista elämä żoikean totuudenż Suomessa 1970-1980-luvuilla oli? Erityisesti hän analysoi työelämäksi kutsutun ilmiön suuria muutoksia: sitä, miten toimenkuvat ja tittelit ovat korvanneet ammattiylpeyden, pimpelipom ja paperisota palvelun sekä tunne-elämäjohtajat tylyn suoraviivaiset pomot. Terävästi ja itsensä peliin heittäen Satu Salonen kiteyttää paljon ajastamme ja muistuttaa, että tiukan paikan tullen vanha neuvo on aina auttanut: Työ on paras lääke. Satu Salonen on onnistunut herättämään valtakunnallista keskustelua aiemmilla kirjoillaan Pääteos (2008) ja Sairaan hyvä potilas (2006).