Kani Koipeliinin kuperkeikat
Ei saatavilla

Kani Koipeliinin kuperkeikat

Kunnas, Kirsi

"Mutta miksi ja mikä niksi sen Kanin teki taikuriksi, sitä ei kertonut kukaan muu kuin Kani itse, tuo halkisuu, tuo villi runopilli Kani Kaniini." Kani Koipeliinin kuperkeikat on suomalaisten runosatujen klassikko, joka toi Kirsi Kunnakselle Kirjallisuuden valtionpalkinnon. 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen teos julkaistaan Christel Rönnsin uudelleen kuvittamana. Hän teki Kunnaksen kanssa yhteistyötä jo vuonna 2005 ilmestyneen Tapahtui Tiitiäisen maassa -juhlakirjan kuvittajana. Alun perin vuonna 1979 ilmestyneessä Kani Koipeliinin kuperkeikat -kertomuksessa on monien tasojen leikistä syntyvää outoa vetovoimaa, joka saa tarttumaan siihen samalla innolla vuosi toisensa jälkeen. Vastalauseena kirjallisuuttakin ahdistaneelle politisoituneelle ajalle sen sankari on itsenäiseksi, odotuksistaan ja lopulta luojastaan riippumattomaksi, "villiksi runopilliksi" kasvava kanihahmo. Kani Koipeliinin kuperkeikat on Kunnaksen tuotannossa eräänlainen silta lastenrunouden ja 1980-luvun keskeislyriikan välillä. Siten sitä on myös vaikeaa, ja turhaa, pyrkiä kohdentamaan puhtaasti lapsille tai aikuisille kirjoitetuksi.

Kustantaja: WSOY
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789510353929
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Maria0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.